|
|

Toimistokoira Luumu on pumpulikoira, Coton de Tulear ilman tuuheaa turkkia. Pertti Vilander on korjannut koiran käytöksen vinoutumia, joita syntyi, kun se joutui viettämään vuosia kahden aikuisen ihmisen suhteenkorjaajana. |
Nykyajan kiireinen, luonnosta erkaantunut ihminen ei enää osaa tulkita koiran viestintää. |
JOTAIN täytyy olla vialla, kun kadulla vastaantulevista koirista peräti 86 prosentilla on jonkintasoinen ongelma. Yksi koira puree tai näykkii ihmisiä, toinen räksyttää holtittomasti, kolmas repii kodin irtaimiston riekaleiksi, vetää hihnassa, karkailee - lista on loputon. Alkuunsa on korjattava harhakäsitys: ONGELMA EI OLE NIINKÄÄN KOIRAN, VAAN SEN OMISTAJAN. Tämän jälkeen on hyvä astua korjaamoon. Koirakorjaaja PERTTI VILANDERIA kannattaa kuunnella ihan vain sen vuoksi, että palautuu usko omaan itseen ja kykyyn kasvattaa koira. Ei ole kysymys vaikeista matemaattisista yhtälöistä. -En korjaa koiria, vaan muutan ihmisten käyttäytymistä sellaiseksi, että koira ymmärtää sen. IHMISESTÄ LAUMAN JOHTAJA Vilanderin opit perustuvat laumakäyttäytymiseen. Kaiken alkuna on johtajuus. Koiran on hyväksyttävä ihminen lauman johtajaksi. -Ilman tarjolla olevaa johtajaa koira ryhtyy itse johtajaksi. Vilanderilla on tästä hyvä esimerkki. Perheessä on keskikokoinen snautseri, joka yhtenä päivänä tyttären tullessa koulusta ei päästäkään tätä sisään. Tyttö itkee eteisessä, kunnes hänen vanhempansa tulevat kotiin. Sama toistuu seuraavana päivänä. Vilander ottaa perheen vastaanotolleen, ruokatunnilla, koska muuten eläin olisi viety piikille. -Totesin koiran erittäin tasapainoiseksi, ongelma oli koiran ja omistajan välisessä suhteessa. Hän määräsi vanhemmat jääkausikurssille, joka opetti koiralle, kuka perheessä johtaa. Tytären ja koiran välinen suhde korjaantui. -Koira huomasi, ettei sen tarvinnutkaan kasvattaa lasta. Vilanderille tulee miltei kyyneleet silmiin, kun hän muistelee loppuasetelmaa: tyttö ja koira, kaverukset, kulkevat tien viertä rinnan, koira katsoo palvoen iloista tyttöä. KUNNES KUTSU KÄY Vilander tekee työtä Suurella sydämellä. Siitä huolimatta, että hänellä on astma ja hän on allerginen koirille. -Lääkäri sanoi, että tämä työ tappaa minut. Totesin, että kaadun saappaat jalassa. Ennen joskus edessäolevaa poismenoaan hän tekee rakastamaansa työtä, korjaa ja levittää filosofiaansa. Jotta maailmassa olisi taas yksi piikistä välttynyt koira lisää - tasapainoinen koira, onnellinen perhe. Mutta uskokaa: ONNELLISIN ON VILANDER. KIITOS PERTTI VILANDERILLE JA HILKKA PALOLLE, ETTÄ SAIN JULKAISTA TÄMN ARTIKKELIN SIVUILLANI. |
KOIRAKORJAAJAKSI ELÄMÄNKOULUN KAUTTA Pertti Vilander sanoo, että hänestä oli lapsuuden ja nuoruuden kokemusten jälkeen hyvää vauhtia kasvavamassa tunneköyhä ihminen. Kutakuinkin kymmenen ensimmäistä elinvuotta kuluivat sairaalassa, pian kotiutumisen jälkeen äiti kuoli. Pienikokoisena hän alusta asti joutui ottamaan pärjätäkseen paikan johtajana, ystäviä hän ei ymmärtänyt hankkia. -Koirat pelastivat henkeni. Koirien kautta avautui ymmärtämisen ja välittämisen maailma. Vilander lähti jalostamaan itsessään piilevää, maalaisjärkeen perustuvaa koiranlukutaitoa. Koirakorjausta Vilander on tehnyt jo 43 vuotta. Viime vuonna ilmestyi teos KOIRANKORJAUSKIRJA, jonka hän teki yhdessä Lilli Loiri-Sepän kanssa. Vilander vastailee myös verkossa, osoitteessa www.koiraneuvola.fi, koiranomistajien kysymyksiin - niin usein kuin ehtii. Koiraklinikka toimii alkuviikosta Kokemäellä ja loppuviikosta Järvenpäässä Ristinummella. Työsarkaa riittää. Ongelmat koirien kanssa kasvavat sitä mukaa kuin kiireinen elämä muuttu yhä hektisemmäksi ja ihmiset vieraantuvat luonnosta yhä kauemmas. |
HOME |